Tapani Kansa

Tapani Kansa tekee tilaisuudestanne juhlan!

Tapani Kansan laajaan lauluohjelmistoon mahtuu ihmiselämän koko kirjo:
Iloa, huumoria ja hyväntuulisuutta. 
Intohimoa ja kaipuuta. 
Muistikuvia menneiltä vuosilta, kipua ja haikeutta. 
Hartautta ja hiljentymistä. 
Uskoa hyvään, kauniiseen ja aurinkoon.

Tapani Kansa on maamme monipuolisimpia artisteja. 
Harva laulaja hallitsee yhtä monta musiikillista tyylilajia.

Yleisö kaipaa usein musiikkiesityksiä, joihin sisältyy monenlaista tyyliä ja tunnelmaa.
Halutaan kuulla sekä kaunista ja herkkää, että vähän reippaampaakin musiikkia, mielellään vielä huumorilla höystettynä.

Monipuolista ohjelmistoa esittäessään Tapani tarvitsee vähintäänkin pianistin– tai miksei haitaristin! – säestäjäkseen. 

Mitä useampi soitin ja säestäjä, sen eläväisempi sointumaailma! 
Iso konsertti vaatii viisi-kymmenen soittajaa.

Tapani Kansan laulutaidolla ja karismalla varustetulle esiintyjälle riittää kuitenkin hyvin vain yksikin säestäjä luomaan vahvan musiikkielämyksen!

Tiedustelut: info@tapanikansa.fi

 

 

 

 

 

 

Tapani Kansa esiintyi usein 1970- ja  1980-luvulla elokuvaohjaaja Mikko Niskasen luona Käpykolossa. Esiintymiset olivat usein sponttaaneja ja Niskanen lauloi itsekin mielellään mukana. (Mikko Niskanen keskellä). Haitaria soittaa Lassi Rasi ja viulua Ilmari Piilonen, molemmat Käpykolon vakiopelimanneja. Kuva 80-luvun alusta.

Keikkamyynti ja palaute:

Yhteystiedot ›